Ihan tavallista elämää

Olen viime aikoina pohtinut tavallisen elämän merkitystä. Sellaisen ihan arkisen, ihmisen kokoisen elämän, joka ei yritäkään mullistaa maailmaa.

En tiedä, aktivoiko nyt meneillään oleva kuumakausi jollain lailla tällaisia ajatuksia, mutta viime vuonna tähän aikaan näytin pohtivan hyvin samoja kysymyksiä. Kun lämpötila pyörii suurimman osan päivää lähellä 40 astetta, suuret suunnitelmat väkisinkin yksinkertaistuvat.

Yksi näitä ajatuksia herättelevä seikka on varmasti ollut erään seurakuntalaisemme yllättävä kuolema. 45-vuotias nainen, perheen äiti, hukkui ihan tavallisella hellepäivän uintireissulla. Mukana oli ystäviä ja tytär. Yhtäkkiä muut huomasivat naisen humpsahtavan pinnan alle, ja seuraavaksi virta kuljetti hänet rantaan. Mitään ei ollut enää tehtävissä.

Nyt hautajaiset on vietetty, ja perhe yrittää opetella elämään uudessa tilanteessa. Nainen oli aktiivinen niin kylässään kuin seurakunnassakin. Hän kasvatti sikoja, osallistui kylän erilaisiin toimikuntiin, oli mukana seurakunnan vanhimmistossa, teki ja myi juomia ja välipaljoja koululaisille viereisessä koulussa, kuului koulun vanhempaintoimikuntaan, pyöritti pientä kopiokauppaa kotonaan, teki ruokaa erilaisiin tilaisuuksiin tilauksesta tai vain auttaakseeen. Ei hän pyrkinyt muuttamaan maailmaa, mutta eli avoimesti aja aktiivisesti kristittynä, osana yhteisöään.

Tämä malli on nyt puhutellut minua paljon. Usein kristittynä, etenkin nuorena sellaisena, meillä on tavoitteena muuttaa maailma. Unelmoida suuria. Mutta ehkä Jumala kutsuukin meitä ennen kaikkea elämään ihan tavallista elämää, niiden muiden tavallisten ihmisten keskellä ja kanssa, yhdessä Jumalan kanssa.