Alkuun kaikki tuntuu uudessa maassa mahtavalta ja eksoottiselta. Jopa päivittäiset askareet kantavat mukanaan tiettyä uutuuden viehätystä. Ruokaostosten tekeminen torilta tuntuu kaikkea muuta kuin puuduttavalta! Niin paljon uusia hedelmiä ja kasviksia, joita kokeilla. Roskien kuljettaminen parin kilometrin päähän keräyspaikkaan mopolla tuntuu sekin melkein hauskalta.
Ajan myötä, ehkä muutaman kuukauden, ehkä vuoden kuluttua, elämä alkaa kuitenkin asettua siihen, mihin se aina muutosten jälkeen asettuu - arkeen. Ja arki on arkea lähetyskentälläkin. Ruokaa on ostettava ja laitettava, koti siivottava, piha lakaistava, tiskit tiskattava ja roskat vietävä ulos. Laskut täytyy maksaa, auto ja mopo huoltaa. Paperitöitäkään ei pääse pakoon! Niin paikalliset virastot kuin järjestö Thaimaassa ja Suomessa vaativat oman osansa papereista. On raporttia, viisumia, ilmoittautumisia, budjetteja, konfferensseja jne. Kaiken kukkuraksi tämä kaikki lohkaisee siitä arjesta vielä suuremman osan kuin Suomessa.
Elämämme täällä koostuu edelleen samoista paloista kuin Suomessakin. Syömme, siivoamme, urheilemme, luemme, teemme työtä, näemme ystäviä ja pyrimme rakastamaan naapureitamme ja ihmisiä ympärillämme. Kaikki tämä tapahtuu tietysti eri kielellä ja muutenkin ulkoiset puiteet ovat osin aika erilaiset, mutta pohjimmiltaan elämä on aina elämää, ja elämä Jumalan kanssa on aina elämää Jumalan kanssa, paikasta riippumatta.
Kun puhutaan Jumalan palvelemisesta, lähetystyö on yksi tapa muiden joukossa. Se ei ole sen erityisempi tai pyhempi vaihtoehto, vaan pelkästään vaihtoehto. Lähetystyöntekijä ei ole sankari, eturintaman taistelija tai suuri seikkailija, vaan ihan tavallinen ihminen, joka palvelee Jumalaa omalla paikallaan. Lähetystyöntekijän elämä ei myöskään ole sen siunatumpaa kuin vaikkapa luokanopettajan, lääkärin, bussikuskin tai nuorisotyöntekijänkään.
Kun palasimme reilun kuukauden mittaiselta Suomen reissultamme, törmäsimme eri tilanteissa toistuvasti kysymykseen: Aiotteko te nyt sitten asua täällä Thaimaassa ihan pidempäänkin? Kysymyksen sanamuoto tietysti hieman vaihteli, mutta sisältö oli aina sama. Tätä kysyivät niin seurakuntalaiset, ystävämme, englannin oppilaamme, kuin englannin oppilaidemme vanhemmatkin. Ilmeisesti nyt, reilun kahden vuoden jälkeen, ihmiset alkavat uskoa siihen, että olemme tulleet tänne pidemmäksi aikaa. Ja ilmeisesti tällä tiedolla on heille merkitystä, emme ole vain käymässä täällä.
Kyllä lähetystyöhön seikkailujakin mahtuu, ihan niin kuin elämään Jumalan kanssa Suomessakin, mutta jos niiden perässä lähtee rakentamaan elämäänsä toiseen maahan, varmasti pettyy. Seikkailunhalun sijaan lähetystyössä tarvitaankin ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä. Kykyä kestää vaikeuksia ja sitä puuduttavaakin arkea. Halua rakastaa ja oppia.
Ajan myötä, ehkä muutaman kuukauden, ehkä vuoden kuluttua, elämä alkaa kuitenkin asettua siihen, mihin se aina muutosten jälkeen asettuu - arkeen. Ja arki on arkea lähetyskentälläkin. Ruokaa on ostettava ja laitettava, koti siivottava, piha lakaistava, tiskit tiskattava ja roskat vietävä ulos. Laskut täytyy maksaa, auto ja mopo huoltaa. Paperitöitäkään ei pääse pakoon! Niin paikalliset virastot kuin järjestö Thaimaassa ja Suomessa vaativat oman osansa papereista. On raporttia, viisumia, ilmoittautumisia, budjetteja, konfferensseja jne. Kaiken kukkuraksi tämä kaikki lohkaisee siitä arjesta vielä suuremman osan kuin Suomessa.
Elämämme täällä koostuu edelleen samoista paloista kuin Suomessakin. Syömme, siivoamme, urheilemme, luemme, teemme työtä, näemme ystäviä ja pyrimme rakastamaan naapureitamme ja ihmisiä ympärillämme. Kaikki tämä tapahtuu tietysti eri kielellä ja muutenkin ulkoiset puiteet ovat osin aika erilaiset, mutta pohjimmiltaan elämä on aina elämää, ja elämä Jumalan kanssa on aina elämää Jumalan kanssa, paikasta riippumatta.
Kun puhutaan Jumalan palvelemisesta, lähetystyö on yksi tapa muiden joukossa. Se ei ole sen erityisempi tai pyhempi vaihtoehto, vaan pelkästään vaihtoehto. Lähetystyöntekijä ei ole sankari, eturintaman taistelija tai suuri seikkailija, vaan ihan tavallinen ihminen, joka palvelee Jumalaa omalla paikallaan. Lähetystyöntekijän elämä ei myöskään ole sen siunatumpaa kuin vaikkapa luokanopettajan, lääkärin, bussikuskin tai nuorisotyöntekijänkään.
Kun palasimme reilun kuukauden mittaiselta Suomen reissultamme, törmäsimme eri tilanteissa toistuvasti kysymykseen: Aiotteko te nyt sitten asua täällä Thaimaassa ihan pidempäänkin? Kysymyksen sanamuoto tietysti hieman vaihteli, mutta sisältö oli aina sama. Tätä kysyivät niin seurakuntalaiset, ystävämme, englannin oppilaamme, kuin englannin oppilaidemme vanhemmatkin. Ilmeisesti nyt, reilun kahden vuoden jälkeen, ihmiset alkavat uskoa siihen, että olemme tulleet tänne pidemmäksi aikaa. Ja ilmeisesti tällä tiedolla on heille merkitystä, emme ole vain käymässä täällä.
Kyllä lähetystyöhön seikkailujakin mahtuu, ihan niin kuin elämään Jumalan kanssa Suomessakin, mutta jos niiden perässä lähtee rakentamaan elämäänsä toiseen maahan, varmasti pettyy. Seikkailunhalun sijaan lähetystyössä tarvitaankin ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä. Kykyä kestää vaikeuksia ja sitä puuduttavaakin arkea. Halua rakastaa ja oppia.
Hyvä kirjoitus!
VastaaPoistaKiitos :) Nämä on teemoja, joihin aina välillä törmää, kun juttelee ihmisten kanssa lähetystyöstä.
Poista