Koska tulemme lähtemään lähetystyöhön Suomen Vapaakirkon lähetteinä, lienee paikallaan esitellä Vapaakirkkoa. Vaikka Vapaakirkko on yksi kirkkokunta, niin paikallisseurakuntia on monia ja jokainen seurakunta on ainutlaatuinen. Joskus joku sukulaisistani kysyi minulta, mikä se Vapaakirkko oikein on. Vastauksessani vertasin eri kirkkokuntia eri hampurilaisketjuihin. Jokaisella niistä on omat tilat ja tuotteensa, ulkoasu ja hampurilaisten maku hieman vaihtelevat, mutta kaikki niistä myyvät hampurilaisia. Samoin kirkoilla on eroavuutensa, mutta kaikki palvelevat yhtä ja samaa Jumalaa. On "makuasia", missä kukin tykkää käydä. Lopetin vastaukseni sanomalla, että näistä eri ketjuista Vapaakirkko on Hesburger, sillä Vapaakirkko on syntynyt Suomessa. Tämä tyydytti kysyjän uteliaisuuden.
Suomen Vapaakirkko on kristillinen protestanttinen kirkkokunta, joka on perustettu uskonnonvapauslain tultua voimaan Suomessa vuonna 1923. Sitä ennen se on vaikuttanut luterilaisen kirkon piirissä herätysliikkeenä. Vapaakirkollisuus syntyi Jumalan antamasta herätyksestä 1870- ja 1880-luvuilla oman aikansa tarpeisiin. Tuolloin kaikkien suomalaisten oli kuuluttava kirkkoon ja käytävä ehtoollisella vähintään kerran vuodessa, vaikka sitten poliisien saattamana, uskoivatpa he Jumalaan tai eivät. Tätä historiallista taustaa vasten ja Raamatun opetuksen pohjalta Vapaakirkko korostaa itsenäistä uskonratkaisua, uudestisyntyneiden kristittyjen yhteyttä ja kristillisen uskon tunnustamista. Vuonna 2014 Vapaakirkolla oli sata seurakuntaa ympäri Suomea ja kokonaisjäsenmäärä oli yhteensä 15 602. Seurakuntien koko vaihtelee noin kahdestakymmenestä jäsenestä tuhanteen jäseneen. Työntekijöitä Vapaakirkolla on Suomessa 150, lähetystyöntekijöitä 31 kuudessatoista eri maassa.
Vapaakirkon toiminnasta suuri osa toteutetaan vapaaehtoisvoimin. Seurakuntien johtamisesta ja sananjulistuksesta vastaavat päätoimiset työntekijät. Työntekijänsä Vapaakirkko kouluttaa Suomen teologisessa opistossa. Koulutukseen voi osallistua muidenkin kirkkokuntien jäseniä. Koulutus on monivuotista ja tutkintotavoitteista. Vapaakirkko ei ole rakenteeltaan hierarkkinen, vaan seurakunnat ovat itsenäisiä ja päättävät kirkon yhteisistä asioista sääntömääräisissä vuosikokouksissa. Suomen Vapaakirkon ylimpänä päättävänä elimenä ovat Vapaakirkon kokoukset, joihin seurakunnat valitsevat edustajansa. Vapaakirkon hallituksen tehtävä on pitää huolta kirkon työmuodoista, toiminnasta ja omaisuudesta. Vapaakirkkoa johtaa kirkkokunnanjohtaja ja hänen lisäkseen eri toimintoja varten on omat toimialajohtajat. Seurakunnat ovat sitoutuneita yhteiseen tunnustukseen ja yhdyskuntajärjestykseen. Seurakuntien asioista päättää seurakuntakokous, joka valitsee vanhimmiston ja työntekijät. Vapaakirkon tunnustuksen mukaan vapaakirkolliset ovat kristittyjä, jotka Raamatun perustuksella yhtäpitävästi apostolisen tunnustuksen kanssa tahtovat elää ja toimia kristillisen uskonelämän herättämiseksi ja säilyttämiseksi. Raamattu yksin määrää vapaakirkollisen uskon ohjeen. Seurakunnan jäsenyydelle ei ole muita ehtoja kuin sydämen usko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, ja tämän uskon tunnustaminen ihmisten edessä.
Vapaakirkolla on monia työmuotoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Vapaakirkko on tuonut Suomeen esimerkiksi englantilaista alkuperää olevan Alfa-työn. Alfa-kursseilla käsitellään kristinuskon perusteita. Työmuoto on osoittautunut erittäin toimivaksi ja nykyaikaiseksi keinoksi levittää kristinuskon ydinsanomaa.
Vapaakirkko tekee lähetystyötä, kehitysyhteistyötä ja kummilapsityötä. Vapaakirkon lähetystyö sai alkunsa vuonna 1890, kun Agnes Meyer lähti Kiinaan ensimmäisenä suomalaisena naislähettinä. Nykyisiä lähetystyömuotoja ovat muun muassa pioneerityö, raamatunkäännös- ja lukutaitotyö sekä monenlainen ammatillinen opetus- ja avustustyö. Lähetystyönsä Vapaakirkko toteuttaa kansallisten ja kansainvälisten järjestöjen kanssa yhteistyössä.
Vapaakirkolla on monipuolisia ekumeenisia ja yhteiskristillisiä suhteita. Kristittyjen yhteyden ja yhteistyön perustana tulee olla Jeesuksen ainutlaatuisuuden ja kolmiyhteisen Jumalan tunnustaminen. Vapaakirkollisessa ekumeniassa tärkeimpänä pidetään kristittyjen yhteisen todistuksen antamista Kristuksesta. Ekumenian muina tavoitteina nähdään kirkkojen keskinäisen yhteyden vahvistaminen sekä kristittyinä yhdessä toimiminen ja vaikuttaminen yhteiskunnassa. Tärkeää on, että eri kirkot tunnustavat toisensa ja ovat yhteistyökykyisiä.
Vapaakirkko on ollut mukana ekumeenisessa työskentelyssä vuodesta 1924 lähtien, kun varsinainen ekumeeninen toiminta Suomessa alkoi. Silloin toiminnassa olivat mukana luterilaiset, vapaakirkolliset ja ortodoksit. Muut vapaakristilliset kirkot osallistuivat Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) toimintaan vasta 1950-luvulta alkaen. Vapaakirkko erosi SEN:sta vuonna 1969 oltuaan mukana ekumeenisessa työskentelyssä 45 vuotta. Vapaakirkko palasi SEN:oon tarkkailijajäseneksi vuonna 1984 ja täysjäseneksi 1999. Vaikka Suomen Vapaakirkko suhtautuu ekumeniaan lähtökohtaisesti hyvin myönteisesti, se ei kuitenkaan tarkoita, että Vapaakirkko olisi mukana kaikenlaisessa ekumeenisessa toiminnassa. Vapaakirkko ei hyväksy ekumeniaa, jossa muita uskontoja lähestytään synkretistisesti. Ekumenia nähdään kristillisten kirkkojen välisinä yhteyspyrkimyksinä, kuten se klassisesti määritelläänkin. Vapaakirkolla on läheiset suhteet Suomen vapaakristilliseen neuvostoon (SVKN) ja Suomen Ekumeeniseen Neuvostoon (SEN).
SVKN:ssa Vapaakirkko on ollut jäsenenä vuodesta 1967, jolloin neuvosto aloitti toimintansa. Vapaakirkko oli myös ensimmäinen vapaakristillinen taho, jonka kanssa evankelis-luterilainen kirkko aloitti oppikeskustelut vuosina 1983–1984. Evankelis-luterilaisen kirkon ja Vapaakirkon väliset oppikeskustelut laajenivat myös kolmenkeskisiin neuvotteluihin, kun mukaan pyydettiin helluntaiherätys. Nämä kolmikantaneuvottelut pidettiin vuonna 1992 Jyväskylässä ja vuonna 2001 Porissa. Näiden vuosien jälkeen evankelis-luterilaisen kirkon ja Vapaakirkon keskustelut ovat jatkuneet yhteisessä neuvottelukunnassa tähän päivään saakka. Vapaakirkko on siis ollut eräänlainen vapaakristillisen ekumenian tienraivaaja. Toivottavaa olisi, että kristittyjen aito yhteys syvenisi.
Lisää Suomen Vapaakirkosta voi lukea seuraavista linkeistä
Suomen Vapaakirkko [www.svk.fi]
Vapaakirkollisuus [www.uskonnot.fi]
Suomen Vapaakirkko on kristillinen protestanttinen kirkkokunta, joka on perustettu uskonnonvapauslain tultua voimaan Suomessa vuonna 1923. Sitä ennen se on vaikuttanut luterilaisen kirkon piirissä herätysliikkeenä. Vapaakirkollisuus syntyi Jumalan antamasta herätyksestä 1870- ja 1880-luvuilla oman aikansa tarpeisiin. Tuolloin kaikkien suomalaisten oli kuuluttava kirkkoon ja käytävä ehtoollisella vähintään kerran vuodessa, vaikka sitten poliisien saattamana, uskoivatpa he Jumalaan tai eivät. Tätä historiallista taustaa vasten ja Raamatun opetuksen pohjalta Vapaakirkko korostaa itsenäistä uskonratkaisua, uudestisyntyneiden kristittyjen yhteyttä ja kristillisen uskon tunnustamista. Vuonna 2014 Vapaakirkolla oli sata seurakuntaa ympäri Suomea ja kokonaisjäsenmäärä oli yhteensä 15 602. Seurakuntien koko vaihtelee noin kahdestakymmenestä jäsenestä tuhanteen jäseneen. Työntekijöitä Vapaakirkolla on Suomessa 150, lähetystyöntekijöitä 31 kuudessatoista eri maassa.
Vapaakirkon toiminnasta suuri osa toteutetaan vapaaehtoisvoimin. Seurakuntien johtamisesta ja sananjulistuksesta vastaavat päätoimiset työntekijät. Työntekijänsä Vapaakirkko kouluttaa Suomen teologisessa opistossa. Koulutukseen voi osallistua muidenkin kirkkokuntien jäseniä. Koulutus on monivuotista ja tutkintotavoitteista. Vapaakirkko ei ole rakenteeltaan hierarkkinen, vaan seurakunnat ovat itsenäisiä ja päättävät kirkon yhteisistä asioista sääntömääräisissä vuosikokouksissa. Suomen Vapaakirkon ylimpänä päättävänä elimenä ovat Vapaakirkon kokoukset, joihin seurakunnat valitsevat edustajansa. Vapaakirkon hallituksen tehtävä on pitää huolta kirkon työmuodoista, toiminnasta ja omaisuudesta. Vapaakirkkoa johtaa kirkkokunnanjohtaja ja hänen lisäkseen eri toimintoja varten on omat toimialajohtajat. Seurakunnat ovat sitoutuneita yhteiseen tunnustukseen ja yhdyskuntajärjestykseen. Seurakuntien asioista päättää seurakuntakokous, joka valitsee vanhimmiston ja työntekijät. Vapaakirkon tunnustuksen mukaan vapaakirkolliset ovat kristittyjä, jotka Raamatun perustuksella yhtäpitävästi apostolisen tunnustuksen kanssa tahtovat elää ja toimia kristillisen uskonelämän herättämiseksi ja säilyttämiseksi. Raamattu yksin määrää vapaakirkollisen uskon ohjeen. Seurakunnan jäsenyydelle ei ole muita ehtoja kuin sydämen usko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, ja tämän uskon tunnustaminen ihmisten edessä.
Vapaakirkolla on monia työmuotoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Vapaakirkko on tuonut Suomeen esimerkiksi englantilaista alkuperää olevan Alfa-työn. Alfa-kursseilla käsitellään kristinuskon perusteita. Työmuoto on osoittautunut erittäin toimivaksi ja nykyaikaiseksi keinoksi levittää kristinuskon ydinsanomaa.
Vapaakirkko tekee lähetystyötä, kehitysyhteistyötä ja kummilapsityötä. Vapaakirkon lähetystyö sai alkunsa vuonna 1890, kun Agnes Meyer lähti Kiinaan ensimmäisenä suomalaisena naislähettinä. Nykyisiä lähetystyömuotoja ovat muun muassa pioneerityö, raamatunkäännös- ja lukutaitotyö sekä monenlainen ammatillinen opetus- ja avustustyö. Lähetystyönsä Vapaakirkko toteuttaa kansallisten ja kansainvälisten järjestöjen kanssa yhteistyössä.
Vapaakirkolla on monipuolisia ekumeenisia ja yhteiskristillisiä suhteita. Kristittyjen yhteyden ja yhteistyön perustana tulee olla Jeesuksen ainutlaatuisuuden ja kolmiyhteisen Jumalan tunnustaminen. Vapaakirkollisessa ekumeniassa tärkeimpänä pidetään kristittyjen yhteisen todistuksen antamista Kristuksesta. Ekumenian muina tavoitteina nähdään kirkkojen keskinäisen yhteyden vahvistaminen sekä kristittyinä yhdessä toimiminen ja vaikuttaminen yhteiskunnassa. Tärkeää on, että eri kirkot tunnustavat toisensa ja ovat yhteistyökykyisiä.
Vapaakirkko on ollut mukana ekumeenisessa työskentelyssä vuodesta 1924 lähtien, kun varsinainen ekumeeninen toiminta Suomessa alkoi. Silloin toiminnassa olivat mukana luterilaiset, vapaakirkolliset ja ortodoksit. Muut vapaakristilliset kirkot osallistuivat Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) toimintaan vasta 1950-luvulta alkaen. Vapaakirkko erosi SEN:sta vuonna 1969 oltuaan mukana ekumeenisessa työskentelyssä 45 vuotta. Vapaakirkko palasi SEN:oon tarkkailijajäseneksi vuonna 1984 ja täysjäseneksi 1999. Vaikka Suomen Vapaakirkko suhtautuu ekumeniaan lähtökohtaisesti hyvin myönteisesti, se ei kuitenkaan tarkoita, että Vapaakirkko olisi mukana kaikenlaisessa ekumeenisessa toiminnassa. Vapaakirkko ei hyväksy ekumeniaa, jossa muita uskontoja lähestytään synkretistisesti. Ekumenia nähdään kristillisten kirkkojen välisinä yhteyspyrkimyksinä, kuten se klassisesti määritelläänkin. Vapaakirkolla on läheiset suhteet Suomen vapaakristilliseen neuvostoon (SVKN) ja Suomen Ekumeeniseen Neuvostoon (SEN).
SVKN:ssa Vapaakirkko on ollut jäsenenä vuodesta 1967, jolloin neuvosto aloitti toimintansa. Vapaakirkko oli myös ensimmäinen vapaakristillinen taho, jonka kanssa evankelis-luterilainen kirkko aloitti oppikeskustelut vuosina 1983–1984. Evankelis-luterilaisen kirkon ja Vapaakirkon väliset oppikeskustelut laajenivat myös kolmenkeskisiin neuvotteluihin, kun mukaan pyydettiin helluntaiherätys. Nämä kolmikantaneuvottelut pidettiin vuonna 1992 Jyväskylässä ja vuonna 2001 Porissa. Näiden vuosien jälkeen evankelis-luterilaisen kirkon ja Vapaakirkon keskustelut ovat jatkuneet yhteisessä neuvottelukunnassa tähän päivään saakka. Vapaakirkko on siis ollut eräänlainen vapaakristillisen ekumenian tienraivaaja. Toivottavaa olisi, että kristittyjen aito yhteys syvenisi.
Lisää Suomen Vapaakirkosta voi lukea seuraavista linkeistä
Suomen Vapaakirkko [www.svk.fi]
Vapaakirkollisuus [www.uskonnot.fi]
Hei ihan älyhyvä toi hampurilaisketjuvertaus:) Lainaan sitä, kun ensi viikolla tulee taas yläkoululaisia tutustumaan vapikseen.
VastaaPoistaMuutenkin selkee ja seurattava teksti, taattua lindelöfiläistä laatua.
Terveisin Laura, joka ei tietääksensä ole robotti, sitähän sä kysyit?
:D Sitähän mä kysyin... toi on kyllä aika outo, mutta ilmeisesti robotit ei siihen pystyisi vastaamaan? Ja vertauksesta, käytä vaan!
VastaaPoista