Ammatti-identiteetistä

Koulut ovat taas tältä syksyltä alkaneet ja opettajien sekä oppilaiden arki on pyörähtänyt käyntiin. Meidän koulumme, WECin kandidaattikurssi, alkaa vajaan kahden viikon päästä.

Minulle tämä on aiheuttanut jonkin asteisen identiteettikriisin. Minä, kuten moni muukin, olen tottunut määrittelemään itseni suurelta osin työn kautta. Opettaja on yksi niistä ammateista, joihin ihmiset liittävät monia pääosin positiivisia mielikuvia. Uusia ihmisiä tavatessa tästä on usein ollut etua. Ammatti on helpottanut tutustumista ja tuonut keskustelun aiheita. Nyt en enää työskentele opettajana, mutta toisaalta en vielä oikeasti ole lähetystyöntekijäkään. Toisin sanoen vanha ammatti-identiteetti ei enää oikein istu, uusi taas ei ole vielä muotoutunut.

Kuka ja mikä on lähetystyöntekijä? Millainen hän on? Mitä hän tekee? Mitä hänen pitäisi tehdä ja miksi? Kysymyksiä on paljon, eikä yksiselitteisiä vastauksia tietenkään löydy. Ihmisiltä ja kirjallisuudesta löytyy näkökulmia moneen suuntaan ja niiden keskeltä etsin hiljalleen omaa tapaani.

Siinä tapaamiset entisten ja nykyisten suomalaisten lähettien kanssa ovat olleet minulle tärkeitä. Näistä tapaamisista olen saanut paljon tietoa, mutta myös malleja siitä, miltä lähetystyöntekijänä oleminen ja työskenteleminen näyttää. Kaksi viikkoa sitten pääsimme osallistumaan Vapaakirkon lähetystyöntekijöiden virkistyspäiville. Tapasimme vanhoja tuttuja ja saimme myös uusia tuttavuuksia. Päivien aikana minua puhutteli erityisesti pitkäaikaisten lähettien sitoutuminen työhönsä. On monia tehtäviä, joissa lyhytaikainen projektityö toimii erinomaisesti, mutta myös pitkäaikaiselle työlle on edelleen tilausta! Näiden päivien aikana minulle myös konkretisoitui, ettemme ole lähdössä yksin. Meillä on takanamme paitsi ystäviä ja seurakuntia, myös lähetystyöntekijöiden yhteisö.

Iso osansa lähetin identiteetin muodostumisessa tulee varmasti olemaan myös WECin kandikurssilla. Se onkin ehkä yksi suurimpia odotuksiani kurssin suhteen.