Viime maanantaina meillä oli hyvä vapaapäivä. Ajoimme reilun kolmen tunnin päähän Chiang Maihin ja kävimme siellä leffassa, syömässä ja kahvilla. Sitten ajoimme takaisin kotiin. Menomatkalla säät suosivat ja päivä oli aurinkoinen, ajaminen oli nautinnollista. Paluumatkalla pimeässä ajaminen oli sen sijaan vähän väsyttävää ja huomasin, että lepo olisi ollut paikallaan. Olimmehan lähteneet kotoa jo aamuseitsemältä ja palanneet iltakahdeksalta, vapaapäivän päiväunet olivat siis jääneet väliin. Seitsemän tuntia autossa oli silti hyvää parisuhdeaikaa musiikkia ja äänikirjaa kuunnellen.
Toissa viikolla meillä taas ei ollut yhtä hyvä vapaapäivä. Silloin jäimme kotiin ja tarkoituksena oli levätä ja uppoutua hyvään kirjaan tai kuntoilla. Jouduimme kuitenkin "yllätetyiksi" yhden tutun taholta ja siitä seurasi töitä. Lisäksi muuan toinen henkilö oli unohtanut hoitaa hänelle kuuluneen tehtävän ja hoidimme sitten senkin alta samantien, koska piti. Vapaapäivä alkoi käytännössä puolenpäivän jälkeen ja päättyi illalla katsauksella tulevaan viikkoon.
Työskennellessämme Thaimaassa meillä on siis yksi vapaapäivä viikossa. Ensimmäisen vuoden aikana se oli lauantai ja nykyisin maanantai. Usein se tuntuu liian vähältä, sillä vapaapäivälle toisinaan osuu pakollisia asiointeja, jotka vievät osan päivään tarkoitetusta levosta ja voimaantumisesta. Ensimmäisen vuotemme aikana vapaapäivät menivätkin pitkälti kotona leväten, jos vain suinkin mahdollista. Silloin oli todella tylsää. "Taas meni vapaapäivä nukkuessa." Pikkuhiljaa kun olimme jo tottuneet paremmin ympäristöömme, kieleen ja kulttuuriin emmekä olleet niin väsyneitä, aloimme tutustua lähialueisiin. Nykyisin kaikki mielenkiintoinen tällä alueella on jo kaluttu ja meillä on oikeastaan vaihtoehtoina joko ajaa vapaapäivänä 2-4h päähän vaihtamaan maisemaa tai sitten pysyä tässä kotosalla silläkin uhalla, että portin taakse ilmestyy paikallisia tai ilmaantuu muita töitä, jotka pitäisi hoitaa heti.
Yrittäessä puolustaa omia vapaapäiviään ja tasapainoillessani työn ja vapaan kanssa huomaan usein hakevani lohdutusta esimerkiksi amerikkalaisesta työviikosta tai jostain muusta vastaavasta ymmärtäen kuitenkin sen, että täällä olen vieraan kielen ja kulttuurin parissa. Onhan sitä Suomessakin tullut tehtyä kahta työtä tai opiskeltua ja tehtyä työtä samanaikaisesti, jolloin yhtä lailla on ollut vapaita ja lomia vähän. Koen työn teon täällä kuitenkin erilaisena. Päivät ovat pitkiä ja työ pirstaleista. Pitää oppia lepäämään silloin, kun siihen on mahdollisuus, vaikka keskellä päivää, jos aamu ja ilta ovat jo kiinni.
Mietin myös, että mitä erikoista sitten muka koti-Suomessa tein niinä monina vapaapäivinäni. Enpä ihmeempiä, ihan tavallisia asioita, mutta ollessani siellä vapaalla, olin oikeasti vapaalla. Tietty saatettiin soittaa ja kysyä toihinkin, mutta ei ollut aina pakko mennä. Täällä rauhallinen paikka löytyy vain kotiportin sisäpuolelta tai kaukana poissa kotoa. Täällä ei myöskään ole samanlaisia ystävyyssuhteita, kuin Suomessa oli. Enpä yhtään ihmettele sitä, että lähetystyössä
niin helposti ihmiset sitten tekevät vain töitä ja saattavat ajaa itsensä piippuun niin, ettei heistä ole kummoista hyötyä työn edistämisessä.
Vain yksi vapaapäivä viikossa ei kuulosta suoraan pahalta. On kyse vain yhdestä päivästä. Lisäksi meillä on vuodessa yksi viikko vähemmän lomaa kuin olisi Suomessa. Tästä tulee jo yhteensä vuotta kohden 53 vapaa- ja lomapäivää vähemmän. Neljän vuoden työkaudessa arkipyhät mukaan lukien se tekee jo 8kk vähemmän lepoa. Onhan siinä jo valtava ero.
Koska näitä asioita ei voi muuttaa, on sopeuduttava siihen, miten asiat ovat. Niinpä vapaapäivät kannattaa pitää tarkasti ja kieltäytyä kaikesta, mitä ei tahdo tehdä. Parasta on mennä "katvealueelle" josta kukaan ei saa puhelimella kiinni eikä viestit vilku puhelimen näytöllä.
Sille joka suunnittelee lähetystyöhön lähtöä sanoisin, että kannattaa ennen lähtöä opetella sanomaan "Ei" ja pitämään omat rajansa kunnossa. Ottamaan aikaa itselle tärkeille asioille, vaikka toiset vähättelisivatkin niitä. On hyvä myös tuntea itsensä ja tietää, mitkä asiat voimaannuttavat itseä. Mieli kannattaa kuitenkin pitää avoinna, ettei kangistu kaavoihin, sillä toisessa maassa voi olla monia sellaisia asioita, jotka virkistävät, mutta niitä ei ole tullut tehtyä aiemmin. Itselleni uusi virkistävä asia on ollut mopolla ajaminen. Saunomisen olen korvannut sillä, että pyrin käymään kerran parissa kuussa hieronnassa. Hieronta täällä kaikkine vääntelyineen ja rusautteluineen saattaa olla kivuliaskin kokemus, mutta jälkeenpäin tuntuu useimmiten hyvältä.
Toissa viikolla meillä taas ei ollut yhtä hyvä vapaapäivä. Silloin jäimme kotiin ja tarkoituksena oli levätä ja uppoutua hyvään kirjaan tai kuntoilla. Jouduimme kuitenkin "yllätetyiksi" yhden tutun taholta ja siitä seurasi töitä. Lisäksi muuan toinen henkilö oli unohtanut hoitaa hänelle kuuluneen tehtävän ja hoidimme sitten senkin alta samantien, koska piti. Vapaapäivä alkoi käytännössä puolenpäivän jälkeen ja päättyi illalla katsauksella tulevaan viikkoon.
Työskennellessämme Thaimaassa meillä on siis yksi vapaapäivä viikossa. Ensimmäisen vuoden aikana se oli lauantai ja nykyisin maanantai. Usein se tuntuu liian vähältä, sillä vapaapäivälle toisinaan osuu pakollisia asiointeja, jotka vievät osan päivään tarkoitetusta levosta ja voimaantumisesta. Ensimmäisen vuotemme aikana vapaapäivät menivätkin pitkälti kotona leväten, jos vain suinkin mahdollista. Silloin oli todella tylsää. "Taas meni vapaapäivä nukkuessa." Pikkuhiljaa kun olimme jo tottuneet paremmin ympäristöömme, kieleen ja kulttuuriin emmekä olleet niin väsyneitä, aloimme tutustua lähialueisiin. Nykyisin kaikki mielenkiintoinen tällä alueella on jo kaluttu ja meillä on oikeastaan vaihtoehtoina joko ajaa vapaapäivänä 2-4h päähän vaihtamaan maisemaa tai sitten pysyä tässä kotosalla silläkin uhalla, että portin taakse ilmestyy paikallisia tai ilmaantuu muita töitä, jotka pitäisi hoitaa heti.
Yrittäessä puolustaa omia vapaapäiviään ja tasapainoillessani työn ja vapaan kanssa huomaan usein hakevani lohdutusta esimerkiksi amerikkalaisesta työviikosta tai jostain muusta vastaavasta ymmärtäen kuitenkin sen, että täällä olen vieraan kielen ja kulttuurin parissa. Onhan sitä Suomessakin tullut tehtyä kahta työtä tai opiskeltua ja tehtyä työtä samanaikaisesti, jolloin yhtä lailla on ollut vapaita ja lomia vähän. Koen työn teon täällä kuitenkin erilaisena. Päivät ovat pitkiä ja työ pirstaleista. Pitää oppia lepäämään silloin, kun siihen on mahdollisuus, vaikka keskellä päivää, jos aamu ja ilta ovat jo kiinni.
Mietin myös, että mitä erikoista sitten muka koti-Suomessa tein niinä monina vapaapäivinäni. Enpä ihmeempiä, ihan tavallisia asioita, mutta ollessani siellä vapaalla, olin oikeasti vapaalla. Tietty saatettiin soittaa ja kysyä toihinkin, mutta ei ollut aina pakko mennä. Täällä rauhallinen paikka löytyy vain kotiportin sisäpuolelta tai kaukana poissa kotoa. Täällä ei myöskään ole samanlaisia ystävyyssuhteita, kuin Suomessa oli. Enpä yhtään ihmettele sitä, että lähetystyössä
niin helposti ihmiset sitten tekevät vain töitä ja saattavat ajaa itsensä piippuun niin, ettei heistä ole kummoista hyötyä työn edistämisessä.
Vain yksi vapaapäivä viikossa ei kuulosta suoraan pahalta. On kyse vain yhdestä päivästä. Lisäksi meillä on vuodessa yksi viikko vähemmän lomaa kuin olisi Suomessa. Tästä tulee jo yhteensä vuotta kohden 53 vapaa- ja lomapäivää vähemmän. Neljän vuoden työkaudessa arkipyhät mukaan lukien se tekee jo 8kk vähemmän lepoa. Onhan siinä jo valtava ero.
Koska näitä asioita ei voi muuttaa, on sopeuduttava siihen, miten asiat ovat. Niinpä vapaapäivät kannattaa pitää tarkasti ja kieltäytyä kaikesta, mitä ei tahdo tehdä. Parasta on mennä "katvealueelle" josta kukaan ei saa puhelimella kiinni eikä viestit vilku puhelimen näytöllä.
Sille joka suunnittelee lähetystyöhön lähtöä sanoisin, että kannattaa ennen lähtöä opetella sanomaan "Ei" ja pitämään omat rajansa kunnossa. Ottamaan aikaa itselle tärkeille asioille, vaikka toiset vähättelisivatkin niitä. On hyvä myös tuntea itsensä ja tietää, mitkä asiat voimaannuttavat itseä. Mieli kannattaa kuitenkin pitää avoinna, ettei kangistu kaavoihin, sillä toisessa maassa voi olla monia sellaisia asioita, jotka virkistävät, mutta niitä ei ole tullut tehtyä aiemmin. Itselleni uusi virkistävä asia on ollut mopolla ajaminen. Saunomisen olen korvannut sillä, että pyrin käymään kerran parissa kuussa hieronnassa. Hieronta täällä kaikkine vääntelyineen ja rusautteluineen saattaa olla kivuliaskin kokemus, mutta jälkeenpäin tuntuu useimmiten hyvältä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Mitä ajatuksia teksti herätti sinussa?