Otsakkeena oleva kysymys nousee Roomalaiskirjeen 10 luvusta ja siihen liittyy jatkokysymyskin: "Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?" Lähetystyöntekijänä lisäisin kysymyssarjaan vielä yhden kysymyksen: "Kuinka julistaa ymmärrettävällä tavalla?"
Elämä lähetystyöntekijänä koostuu monista palasista, erilaisista työtehtävistä ja hoidettavista asioista. Välillä tuntuukin, että lähetti on kuin Trivial Pursuitin pelinappula. Elämän ja työn aihealueet ovat tosin eri kuin kyseisessä pelissä, mutta kaikki ne on kuitenkin hoidettava. On monenlaista toimistotyötä työnantajan, lähetysjärjestön ja valtionkin toimesta. On seurakuntatyötä sen kaikessa laajuudessaan lapionvarresta ihmisten kohtaamisiin ja teologisiin kysymyksiin. Myös oman työtiimin kanssa on keskinäisiä juttuja. Omat asiat ja kotikin tulisi jossain välissä hoitaa. Lisäksi tärkeimpänä on vielä evankeliumin jakaminen niiden ihmisten kanssa, jotka eivät ole sitä vielä kuulleet.
Koska työntekijöitä ja seurakuntalaisia on vähän ja toistaiseksi yksi ihminen ei voi olla monessa paikassa samanaikaisesti, on myös käsillämme oleva aika jaettava näiden eri tehtävien kesken. Kun tähän lisää vielä sen tosiasian, että elämme jatkuvassa muutoksessa ja siksi asiat muuttuvat ja vaihtuvat usein, voi arvata, että toisinaan on vaikeaa keskittyä siihen kaikkein olennaisimpaan, vaikka tahtoisikin. Lähtökohdatkin työlle ovat aivan eri kuin kotimaassa. Kaiken saa tavallaan miettiä uusiksi ja tehdä alusta.
Tällaisen todellisuuden keskellä lähetti voi helpostikin kokea riittämättömyyttä tai ihmetellä, miten ikinä saa tehtävänsä toteutettua tai edes alulle. Silloin on tärkeää muistaa, ettei työllä ole kiire, vaan se vaatii vuosien sitoutumista. Saa myös lohduttautua sillä, että Jumala on ollut täällä jo ennen meitä ja on täällä ollut jokunen kristitty työntekijäkin. Kaikki ei ole yksin meistä kiinni. Me olemme osana Jumalan suunnitelmaa ja tapahtumien ketjua täällä. Meidän tehtävämme on tehdä oma osuutemme ja lopputulos tullaan näkemään myöhemmin.
Me lähetystyöntekijöinä tarvitsemme aikaa kielen ja kulttuurin oppimiseen sekä ihmisten kanssa tutuksi tulemiseen. Aikaa tarvitsevat myös kyläläiset ympärillämme. Tämä on käynyt ilmi monista arjen tapahtumisista ja kohtaamisista. Esimerkiksi kun muutimme tänne, ei aluksi monikaan ollut meistä kiinnostunut, lähinnä vain uteliaita, koska olimme ulkomaalaisia. Puolen vuoden jälkeen kiinnostus lisääntyi ja useampi alkoi jo ihmetellä, kun yhä vain olimme täällä. Monet olivat nimittäin siihen asti ajatelleet, että olemme tulleet vain hetkeksi opettamaan johonkin paikalliseen kouluun ja sitten jatkaisimme matkaamme. Mutta kun olimme paikalla vielä kouluvuoden päättymisen jälkeenkin, alettiin meille esittää kysymyksiä. Keitä olemme ja mitä teemme täällä? Silloin saimme esitellä itsemme ja työmme uudelleen, kertoa niitä ihan samoja asioita, kuin ensitapaamisellakin olimme kertoneet. Nyt kuitenkin kuulijoilla oli ihan toisenlainen kiinnostus meitä kohtaan. Huvittavaa oli, kun eräs mies liki tivaten varmisteli, että asummeko siis ihan oikeasti täällä SamNgaossa, siis tässä pienessä kylässä, emmekä isommassa naapurikaupungissa tai Chiang Maissa, ja olemmeko vuokranneet täältä talonkin. Tätä hän itse asiassa kyseli meiltä ihan parina päivänäkin.
Kun siis vähintään puoli vuotta oli kulunut ja tuona aikana olimme kyllä aktiivisesti olleet esillä ja jutelleet ihmisten kanssa, aloimme vasta löytää hieman omaa paikkaamme tässä kylässä. Nykyisin keskustelut jatkuvat niin arkisista asioista kuin tavoista ja kulttuuristakin. Toisinaan kerromme, minne olemme menossa ja mitä kirkolla tapahtuu. Näytämme myös valokuvia ja tätä kautta tuomme esille, keitä kristityt ovat, mihin he uskovat ja miten he elävät. Jonkin ajan päästä meiltä taas saatetaan kysyä lisää aiemmin kertomastamme tai aihe vaihtuukin joksikin ihan muuksi, vaikka ruoanlaittoon, jos ei haluta jatkaa samasta aiheesta enää pidemmälle.
Tällainen ajan kanssa asioista keskusteleminen on ihan yhtä tärkeää, kuin se että ihmisillä on aikaa tutustua meihin. Täällä asuvilla ihmisillä on toisenlainen maailmankuva ja käsitys elämästä kuin meillä. Kun esimerkiksi kerromme menevämme sunnuntaiaamuna kirkkoon, oletus on, että menemme kristittyinä tekemään kirkkoon samanlaisia uskonnollisia tekoja ja keräämään itsellemme hyvää karmaa kuin buddhalaiset tekevät temppelissä. Samankaltaisia käsityksiä meitä kohtaan nousee heidän omasta taustastaan muitakin. Näiden ajatusten tullessa ilmi, pyrimme tietenkin sopivalla tavalla korjaamaan näkemyksiä. Kaikkea ei toki voi korjata kerralla.
On siis tärkeää, että ihmiset saavat nähdä, millaisia kristityt ovat ja avoimesti keskustella heidän kanssaan. Esittää kysymyksiä, miettiä ja pohtia kuulemaansa. Näin epäluulot katoavat, ystävyys kasvaa ja ihmissuhteet syntyvät. Thaimaassa ihmissuhteilla onkin tärkeä merkitys. Kun tunnet toisen ja luotat häneen, voit ottaa vastaan ja uskoa hänen sanomisensakin. Tällaisissa tilanteissa evankeliumia ei voi levittää vain kylien läpi traktaatteja jakamalla. Eri maailmankuvasta käsin traktaattien sanoma ei välttämättä tule ymmärrettyä eikä niissä voi edes avata tai selittää uskoa täysin. Vastaanottajan taustaymmärryksestä käsin traktaattien sanoma on vain samanlaista uskontoa kuin kaikki muukin. Elämän ohjeet nähdään uskonnollisina käskyinä. Kristillistä kirjallisuutta on kyllä hyvä jakaa, mutta ehkä enemmänkin kohtaamisen päätteeksi tai muistutukseksi siitä, mistä on jo puhuttu. Yleisesti thait lukevat vähän, mutta arvostavat kirjoja. Tällöin kirjat päätyvät vain hyllyyn pölyttymään. On toki niitäkin, jotka lukevat, mutta vähemmän. Sen sijaan Thaimaassa on vahva tarinan kerronan perinne ja silloin olisi myös luontevaa kertoa kuulijoille Raamatun tarinoita ja keskustella yhdessä niistä. Tarvitaan siis edelleen paljon aikaa. Ensi kuulemalta tarina saatetaan kuulla ja ymmärtää aivan erilaisena kuin se on Raamattuun kirjoitettu. Vasta selityksen kautta asian voi ymmärtää kokonaan.
Ongelmallista on, että aikaa tarvitaan paljon, mutta sitä on käytössä vain vähänlaisesti aina yhdelle nappulan palaselle. Siksi onkin tärkeää tietää, mitä tehdä ja vähän taistellakin sen puolesta, että saisi tehtyä sen, mitä pitää. Lähetystyössä ymmärtää syvemmin sen, kun Jeesuksestakin kirjoitetaan: "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, me saimme katsella hänen kirkkauttaan..." (Joh.1:14) tai toisessa kohden "Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta." (1.Joh.1:1) Vaikka lähetystyöntekijä ei olekaan lainkaan sama asia kuin Jeesus ja hän voi vain vaivalloisesti ja himmeästi heijastaa Kristuksen kirkkautta, on kuitenkin suuri merkitys sillä, että tämä vähäpätöinen lähetti asuu ihmisten keskellä ja että häntäkin voi kuulla, katsella ja ehkä koskettaakin.
Meidän kohdallamme toistuva läsnäolo on johtanut yhden juopon sedän kohdalla siihen, että hän tahtoo nyt puhua kanssamme Jeesuksesta. Hän on myös sanonut, ettei tahtoisi jatkaa elämäänsä tällä tavoin. Ja sinä kertana, kun lähettiparka oli kiireinen ja tervehti häntä vain iloisesti, setä muistutti, ettei lähetti saa unohtaa, että hän tahtoo puhua lisää Jeesuksesta.
Kommentit
Lähetä kommentti
Mitä ajatuksia teksti herätti sinussa?