Siirry pääsisältöön




Viikko 9

Viikon jännittävin asia oli tiistain loppuhaastattelut. Kuluneen kandidaattikurssin aikana olemme saaneet tutustua sekä WECiin laajempana organisaationa että Bulstrodeen Britannian keskuksena henkilökuntineen. Samalla myös WECin henkilökunta on saanut tutustua meihin. Kaiken tarkoituksena on ollut selvittää, sovimmeko me WECiin ja sopiiko WEC meille. Viimeinen pysäkki tällä matkalla oli loppuhaastattelu, jossa 8 kandidaattikomitean jäsentä kyseli meiltä kysymyksiä liittyen omaan hengelliseen elämäämme, lähetyskutsuumme ja ajatuksiimme WECistä. Haastattelijoiden lukumäärästä huolimatta tunnelma oli onneksi mukavan rento. Keskiviikkona saimme tietää, että meidät on nyt hyväksytty WECiin uusiksi työntekijöiksi!

Viikon toinen kohokohta oli lauantai, jolloin kutsuimme kurssikaverimme ja muutamat opettajat "suomalaisille kahveille". Tarjolla oli korvapuusteja, täytekakku ja kylmäsavulohitahnalla päällystettyjä hapankorppuja sekä lisäksi salmiakkia (tuotiin Suomesta). Kaikkien tarvittavien ainesten löytäminen kaupasta oli vähän haastavaa, kun asiat olivat erikokoisissa ja -näköisissä paketeissa kuin Suomessa. Lopulta sain kuitenkin jauhettua kardemummaa lukuunottamatta kaiken kasaan. Lopputulos oli onnistunut ja ilta oikein mukava! Tarjottavatkin tekivät kauppansa. Ainoastaan pullia oli yli tarpeen, jaoimme ylijääneet mm. nuorille vapaaehtoistyöntekijöille. Salmiakit muuten maistuvat suomalaisten lisäksi mm. espanjalaisille ja hollantilaisillekin!

Pullat pellillä! Tähän meidän kuvien ottaminen sitten jäikin, vieraiden tultua kamera unohtui...

Kyllä tällä viikolla vielä opiskeltiinkin. Maanantaina käsittelimme kärsimyksen teologiaa. Keskiviikkona puhuimme aamupäivällä johtajuudesta yleensä ja erityisesti WECissä. Iltapäivästä käsittelimme korealaista kulttuuria. Monet WECin lähetystyöntekijöistä ovat korealaisia, joten meidän on hyvä tuntea sitäkin kulttuuria. Torstaina vuorossa oli turvallisuus- ja kriisinhallinta-asioita. Aihe kuulosti minusta ensin vähän kuivahkolta, mutta onneksi tunnit piti todella hyvin asiansa osaava sekä kiinnostava opettaja! Perjantaina tutustuimme WECin henkilöstöhyvinvointiin ja -huoltoon.

Kommentit

  1. Hauska aina katsella ihmisten salmiakkireaktioita;)
    Ja onnittelut vielä hyväksynnästä!
    Ootte huippuja:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mitä ajatuksia teksti herätti sinussa?

Instagram @paulinnea_