Viikko 8

 

Tällä kertaa ehdittiin peräti keskiviikkoon asti ennen viikkopäivitystä! Syynä tähän oli erityisen kiireinen viikko, etenkin sen loppupuoli, jonka jälkeen aloitimme taas normaalit opiskelut. Viime maanantaina ja tiistaina meillä ei ollut oppitunteja, joten päätettiin tiistaina lähteä tutustumaan lähikaupunkiin, High Wycombeen (josta kaikki tämän postin kuvat ovat). Vietettiin päivä nauttien lämpimästä auringonpaisteesta, kierrellen kaupoissa ja vain rentoutumalla.

























Keskiviikkona matkustimme taas pohjoiseen, Derbyyn, jossa viivyimme perjantaiaamuun asti. Siellä saimme tutustua paikallisen seurakunnan tekemään maahanmuuttajatyöhön ja vierailla iranilaisissa juhlissa. Pauli pääsi kokeilemaan iranilaista tanssiakin, minulta se jäi väliin kun pakenin vilkkuvia valoja keittiöön :) (Vilkkuvat valot yms. näköärsykkeet laukaisevat minulla joskus migreenin.)

Loppuviikon perjantaista sunnuntaihin vietimme Nottinghamissa Betel-kotien toimintaan tutustuen. Betel on kristillinen päihdekuntoutusta tarjoava järjestö. Tästä vierailusta muodostui meille molemmille kandikurssin tähän astinen kohokohta. Nottinghamissa oli tänä viikonloppuna koko UK:n yhteinen Betel-kokoontuinen, johon oli kokoontunut n. 400 miestä ja naista. Osallistuimme yhteisiin kokoontumisiin perjantai- ja lauantai-iltoina sekä sunnuntaiaamuna. Oli todella puhuttelevaa nähdä kaikkien näiden vaikeista taustoista nousseiden miesten ja naisten ylistävän täydestä sydämestään Jumalaa lauluilla, jotka he itse ovat tehneet.

Lauantaipäivän vietimme työskennellen asukkaiden kanssa. Pauli työskenteli miesten talossa mm. kunnostaen huonekaluja. Minä työskentelin päivän sisutus- ja lahjatavaraliikkeessä. Ehkä suurimman vaikutuksen minuun teki näiden naisten valoisuus ja omanarvontunto. En ole ihan varma mitä odotin ennen vierailuamme, mutten ainakaan tätä. Naisten koti oli kaunis, hyvällä maulla sisutettu ja viihtyisä. Asukkaat olivat vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Kauppa oli tyylikäs ja asiakaspalvelua ja kaupan järjestelyjä hoidettiin ammattimaisesti. Missään ei ollut jälkeäkään surkeasta, nuhjuisesta tai masentavasta ilmapiiristä.

Betel syntyi Espanjassa 1985, kun ryhmä WECin työntekijöitä alkoi tehdä työtä narkomaanien parissa. Nykyään Betel toimii jo 24 maassa. Betelin tarjoama kuntoutus on täysin maksutonta. Toiminta rahoitetaan pääasiassa asukkaiden tekemällä työllä (mm. huonekalujen kunnostusta, sisustus- ja lahjatavaramyymälöitä, puutarhatyötä, rakennusprojekteja jne.) sekä lahjoituksilla. Beteliin pääsee asiakkaaksi nopeasti, usein jo yhteydenottoa seuraavana päivänä. Ensimmäisen kahden viikon aikana asukas käy läpi vieroituksen alkoholista/huumeista/tupakasta. Tämän jälkeen hän alkaa osallistua kodin yhteiseen elämään ja työskentelyyn. Suurin osa työntekijöistä on itse entisiä Betelin asukkaita.

Kommentit