Viikko 1


Ensimmäinen viikko on nyt takana täällä Bulstrodessa. Matka ja lennot sujuivat hyvin. Suomessa ystävä vei meidät lentokentälle ja Englannissa yksi opettajista oli meitä vastassa. Varsinaista kulttuurishokkia ei ole ollut. Eroavaisuuksia Suomeen ovat ainakin seuraavat asiat: brittiläinen kohteliaisuus, kokolattiamatot, erilliset kuuma- ja kylmävesihanat, yksinkertaiset ikkunalasit, ikkunatiivisteiden puute, toistuvat "thank you" ja "please". Ilmapiiri on varsin lämmin ja huolehtiva.

Erityisesti huolehtivaisuus on tullut esille nyt, kun Linnea on ollut flunssassa. Monet ovat tulleet kysymään useampaan otteeseen hänen vointiaan ja varmistamaan, että meillä varmasti on kaikkea, mitä tarvitsemme. Tällainen huolenpito ei koskaan tunnu pahalta. Linnea lepää vielä maanantain ja toivottavasti tiistaina on taas ryhmässä mukana.
 


Asumme siis linnassa, joka toimii WECin lähetyskeskuksena Englannissa. Henkilökuntaa täällä on noin 50 ihmistä, jotka pääosin asuvat alueella. Lisäksi täällä asuu vaihteleva määrä lähetystyöntekijöitä, vierailijoita ja kurssilaisia. Tähän mennessä täällä on käynyt kaksi korealaista ryhmää ja muutamia perheitä.



Saavuimme tiistaina, jolloin kandidaattikurssi alkoi (Candidate Orientation, CO). Ensin meillä oli päivällinen ja sen jälkeen yhteinen tutustumisilta. Keskiviikkona tutustuimme Bulstroden paikkoihin, ihmisiin ja käytänteisiin. Ensimmäiset oppitunnit meillä olivat tietoturvasta ja mentoroinnista. Torstaista perjantaihin oppitunnit käsittelivät erilaisia kulttuureja, niihin sopeutumista ja kykyä työskennellä erilaisten ihmisten kanssa (erilaiset ajattelutavat, konfliktitilanteet...) Teimme myös pari aiheeseen liittyvää testiä. Torstaina meillä oli myös tervetuliaisillallinen, johon kaikki ihmiset Bulstroden alueelta olivat tervetulleita. Näin me saatoimme tutustua hieman heihin ja he meihin mukavasti rupatellen alkupalojen ja jälkiruoan välillä.

Paikan tavat ja käytänteet ovat meille hyvin tuttuja Suomen teologisesta opistosta. On kauppapäivä, jolloin pääsee kerran viikossa pakettiautolla kylille, jos ei ole omaa autoa. Kauppaan pääsee myös toisten kyydeillä. Löytyy teologinen kirjasto, kirjamyyntipiste, ilmoitustaulu (kyydit, velvollisuudet, aktiviteetit, muut viestit), kahvio ja jalkapallokenttä. Puitteet tosin ovat jonkin verran isommat. Talkootöitäkin on tarjolla. Täällä myös henkilökunta osallistuu talkootehtäviin.



Meidän ryhmässämme on viisi pariskuntaa ja viittä eri kansallisuutta. Kun opettajat huomioidaan mukaan, kansallisuuksien määrä kasvaa. Ryhmämme jäsenillä on paljon kokemusta lähetys- ja seurakuntatyöstä. Keskustelut ovat siis melko rikkaita sisällöltään. Uskon, että edessämme tulee olemaan mielenkiintoiset yhdeksän viikkoa.

Päiväohjelma
Aamupala 7:30-8:00
Aamuhartaus 8:30-9:00
Oppitunnit 9:15-10:30
Kahvitauko 10:30-11:00
Oppitunnit 11:00-13:00
Lounas 13:00-14:00
Oppitunnit 14:15-15:45 tai myöhemmin
Päivällinen 17:15

Iltaisin ja viikonloppuisin meillä voi olla jonkin verran aktiviteettejä. Ensi viikosta alkaen otamme osaa talkootöihin. Linnea tulee huolehtimaan joka päivä yhden kylpyhuoneen ja vessan siisteydestä ja Paulin tehtävänä on siivota pääportaikko ja keskitasanne päivittäin sekä olla tiskaamassa sunnuntain lounaan astiat.
 


Kommentit