Miksi juuri Thaimaa?

Maailmassahan olisi vaikka kuinka monta muutakin kolkkaa, minne mennä!

Olemme molemmat aina kokeneet Aasian omaksi lähetyskentäksemme. Thaimaa sen sijaan "valikoitui" kohdemaaksemme melko hiljattain, viime talvena. Taustoja-sivulla kerromme, miten päädyimme viettämään kesän 2012 lähetyskenttään tutustumismatkamme kokonaisuudessaan Thaimaassa, omista aiemmista suunnitelmistamme huolimatta. Matkaa seuranneen talven aikana Thaimaa alkoi tuntua oikealta, "meidän maaltamme".

Mitkä syyt tähän vaikuttivat? Tärkeimpänä on tietysti Jumalan kutsu. Ihan faktoihinkin perustuvia syitä kuitenkin löytyy. Thaimaassa on n. 67 miljoonaa asukasta. Maassa on uskonnonvapaus, mutta pääosa asukkaista (yli 90%) on buddhalaisia. Kristittyjä on alle prosentti. Suurin osa kristityistä on Pohjois-Thaimaan vuoristoheimoista. Keski-Thaimaan alueella (alue, johon me suuntaamme), kristittyjä on alle 0,3 prosenttia.

Lähetystermein puhutaan tavoittamattomista kansoista tai kansanryhmistä. Tällä tarkoitetaan kansaa tai kansanryhmää, joka ei vielä ole kuullut Jeesuksesta. Kansa luokitellaan tavoittamattomaksi, kun siitä on kristittyjä alle 2%. Thait ovat siis selvästi tavoittamaton kansa. WEC työskentelee Keski-Thaimaassa kolmessa provinssissa (Tak, Sukhokthai ja Kamphaengphet), joiden alueelta löytyy edelleen yli 2500 kylää, joissa ei ole yhtäkään uskovaa.

Thaimaassa meitä siis todella tarvitaan.

* Lisää WEC Thaimaan työstä voit lukea englanniksi tästä.

* Christian Precence Map -sivustolla on puolestaan kartta, josta pääsee tarkastelemaan kristittyjen jakautumista Thaimaan eri osiin. Samalta sivulta voi tarkastella myös Thaimaassa puhuttuja kieliä tai kirkkojen sijoittumista. Suora linkki sivulle ei jostain syystä pysy voimassa, vaikka sivu onkin olemassa. Paras siis kopioida sivuston nimi hakupalkkiin.

Kommentit